Akatemian miehet sunnuntaina PKKUn vieraaksi!!
Ykkösen pelikauden voitolla ja kahdella tappiolla aloittanut KuPS/Akatemia matkustaa äitienpäivänä sarjassa vielä pisteittä olevan PKKUn vieraaksi Keravalle. v. 2005 perustetun PKKUn toiminnallinen käyrä on osoittanut viime vuosina ylöspäin joukkueen toimintatavan muuttuessa pikkuhiljaa ammattimaisempaan suuntaan. Miesten joukkueen valmennuksesta viime vuosina vastannut ex-Veikkausliigapelaaja ja savolaisillekin tuttu, Rami Hakanpää, on taustatiimeineen kasvattanut pelaajatuotannon määrää ja laatua merkittävästi, joiden turvin joukkue on hinannut itseään sarjaporras kerrallaan ylemmille tasoille. Joukkueen on onnistunut kasvattaa varsinkin nuoria pelaajiaan siten, että ovi on käynyt ulkomaille myöten pelaajasiirtojen osalta. Lisäksi PKKUlla on farmisopimus Veikkausliigan Gnistanin kanssa.
Vielä viime kaudella Akatemian tavoin Kakkosessa esiintynyt PKKU sijoittui v. 2023 Kakkosen kivikovassa A-lohkossa sijalle 5. Vahvan syysvireensä ansiosta joukkue lopulta selvitti karsinnoissa nousunsa Ykköseen peittoamalla FCVn kaksi-osaisessa pelissä (4-1, 1-3, yhteismaalit 5-4).
Kausi 2024 on alkanut kotijoukkueella tuloksellisesti haastavasti, joskin kahdessa viimeisimmässä sarjapelissä joukkue on ollut vielä avausjakson kuskin paikalla johtaen pelejä 2-0 lukemin. Nuori joukkue on lopulta maksanut oppirahoja, kun kokeneemmat KPV ja FC Vaajakoski ovat nipistäneet ottelun toisella jaksolle keravalaisten rinnalle ja ohitse. PKKUn maaleista ovat vastanneet Iiro Kärsämä 2 ja Aaron Lindholm 2, sekä Jermu Virtanen 1. PKKUn alkukauden pelien saldona on PKKU vs JJK 0-3, PKKU vs FC Jazz 0-3, FCV vs PKKU 4-3, KPV vs PKKU 3-2. Suomen Cupissa; FC Kirkkonummi vs PKKU 0-4, EBK vs PKKU 2-0.
Vierasjoukkue Akatemia lähtee peliin pienen lepotauon ja hyvän treeniviikon jäljiltä. Joukkueen alkukauden ohjelma on vieraspelipainotteinen, joten toukokuu menee vielä Savon Linjan turvallisten bussien kyyditseminä. Kausi alkoi 0-4 vierasvoitolla ViFKsta, jonka jälkeen ovat tulleet 0-2 kotitappio Klubi 04lle ja vieraskentän 1-6 tappio FC Jazzille. Keltamustien maaleista ovat vastanneet viisikko Niko Kivijärvi, Oumar Balde, Eero Kirjavainen, Joni Kivijärvi, sekä Eelis Varis.
Masi Rekomaa ennakoi tulevaa ottelua, eikä ääneen päästessään miehen puheesta ole tulla loppua; "Hienoa päästä jatkamaan pelejä pienen tauon jälkeen. Ohjelmamme onkin varsin tiivis tulevina viikkoina, joten pieni lepotauko teki kaikille hyvää. Olemme saaneet oppia kuluvan kauden peleistä ja pelaajamme tiedostavat, että jokaisessa pelissä ja sen jokaisessa tilanteessa pitää pystyä keskittymään itse peliin. Ykkönen vaatii selkeästi paljon enemmän mitä Kakkosessa pelaaminen aikaisempina kausina ja täällä jokainen haluaa päästä näyttämään kykyjään isommille peli-areenoille. Tiedossa on kahden pelaavan ja taitavan joukkueen välinen matsi, jossa mennään varmasti railakkaasti kentän päästä päähän. Rami Hakanpää on tehnyt hienoa valmennustyötä tiiminsä kanssa kasvattamalla hyviä pelaajia. Samaa toki voin sanoa JunioriKuPSnkin toiminnasta päästessäni tähän mukaan viime syksynä. Olemme saaneet siirrettyä viime kaudella mukana olleita pelaajiamme tiivistyneen yhteistyömme turvin ylöspäin KuPSn edustuksen mukaan ja pojat ovat ottaneet sieltä mukavasti rooliakin, eivätkä ole vain selviytymässä. Tämä toimii varmasti hienona roolimallina meidän muille pelaajillemme, sillä kun olet valmis tekemään hurjasti töitä ja sitoutumaan yhteiseen tekemiseen, niin mahdollisuuksia on vaikka mihin saakka. Nyt kuitenkin on edettävä askel kerrallaan ja seuraava löytyy Keravalta. Olemme käyneet omaa ja vastustajan pelaamista lävitse viikon treeneissä ja eiköhän sieltä löydetä kohdat, joilla voisimme naarata kolme pistettä Kuopioon. Se vaatii kuitenkin lujaa työtä, hikeä, hurjan määrän juostuja kilometrejä, sekä kovaa tunnetta yhteisen tekemisen eteen. Kukaan ei voi voittaa yksin pelejä, mutta yhdessä tekemällä yksilötkin nousevat sitten esille."
Akatemian terveystilanne on verrattain hyvä, sillä pitkäaikaistoipilaana on tällä erää vain Okko Nenonen, jonka paluuta saamme odotella kesäkuun puolelle.
PKKUn sivuille tästä; https://pkku.fi/joukkueet/edustus ja lisää joukkueen edesottamuksia täältä; https://www.hs.fi/urheilu/art-2000010123670.html
Ottelu löytyy Veikkauksen pitkävetokohteena, kuten muutkin Ykkösen pelit; https://www.veikkaus.fi/fi/vedonlyonti/pitkaveto?t...
SU 12.5 klo 18.00 PKKU vs KuPS/Akatemia Kalevan UP tekonurmi, Kerava.
TERVETULOA PAIKALLE KANNUSTAMAAN VALKOISISSA ESIINTYVÄT KELTAMUSTAT VOITTOON!!!
BANZAI!!!

Akatemian miehille kolme pistettä!
Akatemian miehet jatkoivat vieraskiertuettaan äitienpäivänä Keravalla PKKUn vieraana. Nihkeällä ja muhkuraisella tekonurmella pelattu matsi päättyi lopulta Akatemian eduksi lukemin 1-2 ja makoisiin voitonjuhliin matsin jälkeen.
Ottelu alkoi vieraiden kannalta mollivoittoisesti, kun savolaisten puolustus tarjosi kulkuväylän kotijoukkueen Aaron Lindholmille, eikä mies jättänyt saumaansa käyttämättä. Hieman epäonnistuneesta laukauksesta tulikin onnekas ja veto viuhui etukulmasta Akatemian verkon perukoille, 1-0 4 min. Vieraat eivät maalista hätkähtyneet, vaan näyttivät tiukkaa luonnettaan puskemalla itsensä väkisin peliin mukaan. Liukkaasti kärjessä liikkunut ja jälleen hurjan määrän töitä paiskinut Mohammed Muritalaa rikottiin kuudentoista rajalla. Pallon taakse miehittyneestä Akatemian porukasta vetovastuun otti tällä erää Niko Kivijärvi, jonka kierteinen vapari painui vasempaan sivuverkkoon 1-1, 29 min. Vieraat jatkoivat paineen antamista kotijoukkueen puolustukseen, josta rankaisi reilut viisi minuuttia myöhemmin Kariim Al-Wehliye, jonka pallonriiston jälkeinen laukaus jätätti PKKU-veskari Kasper Hietasen voimattomaksi, 1-2 35 min. Näissä lukemissa siirryttiin tauolle.
Toiselle puoliajalle kotijoukkue muutti pelisapluunaansa selkeästi suoraviivaisemmaksi luoden vieraiden puolustukselle kiirettä. Tällä erää Akatemian puolustaminen olio toisella jaksolla timanttia, kun kerta toisensa jälkeen Miilo Pitkänen ehätti pallojen edelle milloin käsin, milloin jaloin. Samoin uhrautuva, koko joukkueen puolustuspeli jätätti PKKUn vaaralliset erikoistilanteet nollille.
Akatemian Mari Savolainen ihasteli pelaajiensa otteita; "Aivan mielettömän huikea taistelu ja uhrautuvaa peliä pojiltamme. Olimme valmiita auttamaan toisiamme ja tekemään kaikkemme voittomme eteen. Maalit olivat todellisia taidonnäytteitä pojilta, mutta muutoin emme saaneet luotua tarpeeksi vaaranpaikkoja PKKUn puolustukseen. Tämä oli tällä kertaa tällainen "työhaalaripeli", jossa olimme valmiita tekemään lujaa duunia voiton eteen, vaikka itse pallollinen pelaaminen ei häikäissytkään. Saimme paljon opittavia asioita, joita sitten työstetään tulevissa treeneissämme. Kentällä nähtiin kaksi nuorta joukkuetta ja kentän haastava pinta teki pelaamisesta haastavan. Voitto ja kolme pistettä tulivat tarpeeseen. Matka jatkuu, tämä ilta nautitaan."
Akatemian riveissä nähtiin 85 min ajan pelikuntoaan kovasti hakeva Jerry Voutilainen, joka nautti tekemisestään; "Kentän heikohko pinta teki pelaamisesta pitkän poissaolonkin jälkeen haastavan, mutta olihan tämä nastaa pelata pitkästä aikaa!! Pelituntuman hakemisessa kestää aikansa, mutta tämä oli mukava startti. Hienoa päästä mukaan peleihin ja olla auttelemassa Akatemian porukkaa. Täällä on kasvamassa hyviä pelaajia, joista kuullaan varmasti vielä. Edetään treeni ja peli kerrallaan." Akatemian valmennusduo Mari Savolainen ja Juho Neuvonen kiittelivät Voutilaisen panosta pelissä; "Kaveri halusi ehdottomasti päästä mukaan porukkaan hakemaan peliminuutteja. Toiminta kentällä ja kentän ulkopuolella näyttävät, miten loistavalla asenteella hän oli mukana pelissä. Halu tehdä töitä joukkueen eteen, tsemppasi kavereita ja oli yhtenä jäsenenä porukassa."
Akatemia nousi voitollaan 6 pisteeseen sijalle 7. jätättäen PKKUn sarjan ainokaiseksi nollakerholaiseksi. Seuraava peli Akatemialla on LA 18.5 KPVn vieraana. Kotona joukkue esiintyy Väre Areenalla isännöiden OLSa TO 23.5.
PKKU; Kasper Hietanen, Aleksi Sainio, Roni Mäkelä, Aaron Lindholm, Saku Lilja, Naoto Umetsu(87 min Altin Pllna), Samuel Vuohtoniemi(83 min Santeri Romppanen), Iiro Kärsämä, Niklas Leinonen(75 min SamuelTiainen), Elmeri Lappalainen(75 min Hugo Hahl), Ardiol Musa.
Vaihdossa; Valdrin Azemi, Masamune Kobayashi,, Nicholas Inha.
KuPS/Akatemia; Miilo Pitkänen, Samu Koistinen, Niilo Mattila, Leevi Kohonen(v), Eemeli Kauppinen, Eemeli Puolitaival(85 min Tahir Nouidra), Niko Kivijärvi(61 min Joni Kivijärvi), Aatos Tuunanen(39 min Mohamad Alsheikh), Jerry Voutilainen(85 min Oumar Balde), Kariim Al-Wehliye, Mohammed Muritala.
Vaihdossa; Tatu Österlund, Jaakko Hanhineva.
PKKU - KuPS/Akatemia 1-2, (1-2).
4 min 1-0 Aaron Lindholm
29 min 1-1 Niko Kivijärvi
35 min 1-2 Kariim Al-Wehliye

| 4' | Maali | Lindholm Aaron |
| 29' | Maali | Kivijärvi Niko |