
Maalisirkustelua Salossa!
SalPa ja KuPS/Akatemia järjestivät perjantai-illan kesäillassa sellaisen futiskarkelon, että paikalle saapunut runsaslukuinen yleisö ei joutunut poistumaan ottelusta tyhjin käsin. Upean kelin lisäksi Salon urheilupuiston samettinen nurmimatto ja hyökkäysorientoitunut pelitapa toi peliin juurkin niitä kaivattuja elementtejä, miksi alasarjatason futista kannattaa tulla seuraamaan paikan päälle. Pelissä ei lähdetty peruuttelemaan ja jossa taktiikassa kotijoukkue oli etenkin avauspuolikkaalla ylivertainen.
Ottelu alkoi musertavasti vieraiden kannalta, kun jo etukäteen vaaralliseksi tiedetyn Gezim Vocan annettiin ottaa pallo vasempaan jalkaansa 16 metristä Akatemian maalista. Laadukas laukaus jätti Kasperi Silenin voimattomaksi, 1-0 5 min. Keltapaitojen puolustuksen koomailu jatkui ja reilut 20 min oli pelattuna, kun Olli Jakonen kipitti karkuun keltanuttujen puolustukselta viimeistellen tyylikkäästi 2-0 22 min. Maaleja edeltävästi oli Silen ennättänyt torjua muutaman todella laadukkaan tontin pitäen vieraat pelissä mukana.
Pikkuhiljaa vieraat heräilivät peliin, kun valmennuksen voimakaksikko Neuvonen -- Hackman puhuttelivat pelaajiaan kentän laidalla. Hackman oli tyrmistynyt pelaajiensa otteista pelin alussa ottaen taustojenkin piikkiin oman osansa; "Täysin hyväksymätöntä pelaamista jälleen kerran avausjaksolla. Veskarimme torjui muutamia maalipaikkoja, jonka lisäksi annamme kolme maalia isännille. Nyt on hyvä paikka jäädä tauolle, mutta ovathan meidän avausjakomme olleet täyttä kuraa kevätkierroksella. Ei näin voi enää tällä tasolla pelata. Aivan naurettavia junnutason virheitä. Mutta kuten sanoin, niin vastuu on pelaajien lisäksi yhtä lailla meillä valmennuksellakin ja meidän kaikkien pitää ottaa koppia tästä. Treeneistä lähtien tekemisen pitää alkaa olemaan aikuisempaa ja peleissä olla hereillä jo ennen avausvihellystä. Pelien jälkeen on turha murjottaa, kun itse aiheutamme nämä tilanteet."
SalPa-pelissä Akatemian nousua virittelivat vikkelät laitapelaajat Lenni Paasisalo ja Arsene Baseme. Baseme "hyrräytti" pari SalPan puolustajaa ja tarjoili takaviistoon Paasisalolle, jonka kauden avausmaali oli oiva sijoitus oikeaan alakulmaan, 2-1 29 min. Kavennuksen jälkeen vieraiden itseluottamus nousi kohisten ja pallot alkoivat mennä omillekin. Paasisalo oli tuplata maalisaldonsa ohittaen laukauksellaan kotijoukkueen veskari Anton Munukan, mutta Joona Meura pelasti pallon maalilinjalta. Kylmää vettä kaadettiin vieraiden niskaan juuri ennen taukoa. Tulkinnallisen käsivirheen vuoksi vapaapotku SalPalle ja pallon taakse Mauro Lulli. Komea kierteinen laukaus muurin ylitse oikeaan yläkulmaan, 3-1 ja joukkueet tauolle.
Toiselle puolikkaalle tuli keltapaitainen tiikerilauma. Tiukkaa taistelua ja kamppailua ja sitten löysi Joni Kivijärvi kaksi kertaa identtisillä kermakarkki-syötöillään omat wingerit. Ensin Arsene Baseme jätätti SalPan puolustuksen taakseen, 3-2 47 min ja seuraavaksi Daniel Huttunen 3-3 51 min. Peli kääntyi salamana vieraiden haltuun, mutta lisämaaleja eivät keltapaidat enää onnistuneet tekemään, vaikka muutamia tontteja tulikin. Lähimpänä oli Basemen syöttö-yritys tyhjään tilaan, jossa olivat karkuun juoksemassa kaksikko Arttu Leivonen ja Kenny Prince. Lopulta Sawoon ei lähtenyt edes tasapelipistettä, sillä kotijoukkue iski erikoistilanteesta Joona Meuran toimesta. Pusku etukulmaan jätti pisteet 4-3 lukemin Saloon.
Päävalmentaja Juho Neuvonen ottelun jälkeen; "Olen todella ylpeä jätkistämme miten nousimme peliin mukaan ja saimme käännettyä omalla hyvällä pelaamisellamme pelin kulun. Kuitenkin, annamme puolustuksemme virheillä aivan liian paljon maalipaikkoja vastustajalle. Vaikka meillä on riittävästi pelaajia pallon alla, niin pelasimme itsemme heikosti tilanteista ulos. Nämä ovat niitä juttuja, joihin meidän on kiinnitettävä huomiota koko valmennusketjussamme. Pelaamme ja hyökkäämme todella laadukkaasti, mutta puolustaminen on meidän akilleen kantapäämme. Nyt mitataan oikeasti sellaiset jätkät, jotka pystyvät ottamaan vastuuta pelistä ja sen kehittämisestä. Tämä on prosessi, josta ei ole oikotietä. Kuten olen toistanut, niin viime kaudesta lähti paljon kokemusta kentältä pois, johon on tarjolla nyt uusille miehille paikat. On täysi luotto jätkiin, että nousemme täältä. Nyt pieni huili, jonka jälkeen uudella pöhinällä syyskierrokselle."
Akatemian kevätkierros ja 11 peliä on pelattu, Tuloksena on kaksi voittoa, tasapeli ja kahdeksan tappiota. Pisteitä on 7 maalisuhteella 16-25.
Syyskierros jatkuu 28.6 sarjakakkosen OLSn vieraana ja kotona mennään sarjakärki TamUa vastaan 4.7.
SalPa; Anton Munukka, Joona Meura(v), Topias Dementjeff, Ermal Rrusteni, Mauro Lulli(74 min Jasper Kostian(v)), Gezim Voca, Severi Pöysä, Olli Jakonen, Shotaro Kadowaki, Yu Miyazaki(81 min Endrit Rrusteni), Sadat Seidu.
Vaihdossa; Onni Rintamäki, Luka Pan, Antti Ranta, Juho Heikkilä, Mostafa Mohammadi, Reino Ruponen.
KuPS/Akatemia; Kasperi Silen, Rasmus Tikkanen(86 min Kevin Haarma), Tatu Hukkanen(v), Oumar Balde(v), Lenni Paasisalo(76 min Eeli Kärkkäinen), Joni Kivijärvi, Daniel Huttunen(68 min Arttu Leivonen), Paulus Tuomainen, Pietu Hautakangas, Kenny Prince Ume(86 min Samir Kantelinen), Arsene Baseme.
Vaihdossa; Jami Aimola, Niilo Mattila.
SalPa - KuPS/Akatemia 4-3, (3-1).
5 min 1-0 Gezim Voca
22 min 2-0 Olli Jakonen
29 min 2-1 Lenni Paasisalo (Arsene Baseme)
45+3 min 3-1 Mauro Lulli
47 min 3-2 Baseme (Joni Kivijärvi)
51 min 3-3 Daniel Huttunen (Kivijärvi)
80 min 4-3 Joona Meura

| 5' | Maali | Voca Gezim |
| 22' | Maali | Jakonen Olli |
| 29' | Maali | Paasisalo Lenni |
| 48' | Maali | Lulli Mauro |
| 80' | Maali | Meura Joonas |