VALMENNUSLINJA

4. HARJOITTELU

3. HARJOITTELU

3. TAITOHARJOITTELU


Jalkapallon lajitaitojen ja tekniikoiden oppiminen sekä hyvän kehonhallinnan saavuttaminen vaatii paljon harjoittelua. Joukkueharjoituksissa valtaosa harjoittelusta tulisi tehdä pallon kanssa ja suurin osa pallon kanssa tehtävästä harjoittelusta tulisi olla pelinomaista harjoittelua. Lisäksi jokaisessa harjoituksessa tulisi olla osioita kehonhallinnan kehittämiseksi.

Joukkueharjoituksissa käytetty aika ei riitä hyvän taidon kehittymiseksi. Omatoiminen taitoharjoittelu on ehdoton edellytys hyvän taitotason saavuttamiseksi. Valmentajien tulee antaa kotiharjoitusohjeita pelaajille kehittymisen takaamiseksi. Kehittymistä pitää seurata ja pelaajille pitää antaa palautetta kehittymisestä.

Seurantaa voi tehdä usealla tavalla. Pelaajat voivat tehdä omia videoita ja lähettää niitä valmentajille tai koko joukkueelle omien viestintäkanavien kautta. Hyvä käytäntö on myös, että ennen tai jälkeen harjoitusten pelaajille varataan aikaa esittää taitojaan. Palautteessa tärkeää on positiivisuus ja yrittämiseen ja työntekoon kannustaminen. Tärkeää on myös, että kotitehtävät ovat vapaaehtoisia, pelaajan omasta halusta tehtyjä. Toki vanhempien ja muiden aikuisten kiinnostus ja kannustus lisää pelaajan innostusta tehdä ”kotiläksyjä”.

Kuopion Palloseuran valmennuslinjassa on määritelty ikäkausikohtaiset tavoitteet niin lajitaidoille kuin liikunnallisille taidoille. Taitojen kehittymistä testataan ja tulokset kirjataan pelaajan pelaajakorttiin.

               Kuopion Palloseura ry
               Kaartokatu 6, 70620 Kuopio 
               Y-tunnus: 0281218-4

               Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai