Pelaajapolku, mitä missäkin iässä
Julkaistu: 16.04.2019 00.00

Pelaajapolku, mitä missäkin iässä

Perheliiga löytyy pelaajapolun kaikkein alimmalta askelmalta Snadiliigan oikealta puolelta. Olemme siten seuran aina aikuisikään yltävän pelaajapolun touhukas alkupää.

On kyselty aika runsaastikin, voiko lapsi aloittaa Perheliigan jo ennen kahta ikävuotta, tai voiko hän jatkaa liigassa neljän ikävuoden jälkeen. Vastaus kysymyksiin on yksinkertainen: Lapsi itse tietää, missä hän viihtyy. Perheliigan voi aloittaa heti, kun yksinkertaiset leikit kiinnostavat ja innostavat ja liigasta kannattaa lähteä Snadiliigaan viimeistään silloin, kun toiminta lapsiryhmässä oman ohjaajan alaisena alkaa kiinnostaa.

Iät (2-4 vuotta) ovat vain suosituksia, sillä tähän ikähaarukkaan leikkimme ovat ensisijaisesti suunniteltuja. Aloittaa voi jo ennen kahta ikävuotta ja jatkaa voi perheensä kanssa liigassamme neljän ikävuoden jälkeenkin, oman halunsa mukaan. Meillä "asiakas" saa päättää. Tärkeintä on yhdessä liikkumisen riemu, jonka saamme lastemme kanssa jakaa. Siitä on Perheliiga ja kuningaspeli jalkapallokin tehty.

Banzai!

Seuran uusimmat

               Kuopion Palloseura ry
               Kaartokatu 6, 70620 Kuopio 
               Y-tunnus: 0281218-4

               Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai