
Ahooy, Napapiiri kutsuu!!!
Akatemian miehet tekivät kauden pisimmän vieraspelireissunsa maanantaina Rovaniemelle. Tiistai-iltana pelattavaan otteluun Akatemia lähtee hyvin motivoituneena ja latautuneena. Edellisissä peleissä varsin pirteitä otteita esittäneet, vaikkakin tuloksellisesti haastavaa ajanjaksoa käyvä nuori joukkue lähtee RoPS-peliin selkeästä altavastaajan ja haastajan asemasta.
RoPS löytyy sarjataulukon sijalta 2. Pisteitä on plakkarissa 33 maalisuhteella 40-24. Joukkue kamppailee tiukasti noususta ensi kaudeksi Ykkösliigaan, joten viime kauden tilanne on kääntynyt päälaelleen. Tällöin RoPS kamppaili aina syksyn päätöskierrokselle saakka tiukasti sarjapaikkansa puolesta, mutta huima syysvire pelasti joukkueen, jonka jälkeen nousukiito kentällä on ollut vakuuttavaa. Kuluvan kauden parhaat maalintekijät ovat olleet kahdeksan maalin Adam Mekki ja Onni Suutari, sekä kuusi kertaa osunut Rodane Cato. Tehokasta hyökkäystrioa tukevat kokeneet Simo Roiha ja Tomas Varhi, keskikentällä peliä pyörittää Finn Heiserholt ja maalia vartioi britti Dylan Barry. Joukkue on tehokas sekoitus kokemusta ja paikallista nuorta voimaa, joten iso haaste vierailla on edessä. Kuuden edellisen pelin saldona on kolme voittoa (PKKU 4-3, FC Inter/2 0-2, JJK 4-0), kaksi tasapeliä (KPV 1-1, FC Jazz 2-2) ja yksi tappio (TPV 6-3).
Akatemian sijoitus sarjassa on 12. Pisteitä on kertynyt 11 maalisuhteella 29-42. Maalintekijätilastossa neljän osuman miehet ovat Pietu Hautakangas ja Niilo Mattila. Kuuden edellisen ottelun saldona on kolme tasapeliä (JJK 4.4, VJS 2-2, FC Jazz 2-2), sekä kolme tappiota (TamU 2-3, TPV 3-1, FC Inter/2 0-1).
Ennakkoasetelmiin nojaten Akatemian lähtökohdat peliin lähdettäessä eivät kuulosta kovinkaan kummoisilta, mutta valmennuksen Rauno Pasanen näkee tilanteen toiseltakin kantilta; "Tämä pelikausi on ollut todella mielenkiintoinen, opettavainen meille kaikille. Olemme saaneet oppia siitä, miten voittoja ja tulosta pitää osata raapia hieman kehnommallakin pelillä. Missä tilanteissa meidän pitää osata keskittyä ja olla huolellisempia. Osata tehdä ja vaikeuttaa vastustajan pelaamista, jos oma pelaamisemme ei ole jengoillaan. Siitä olen varma, että pelitaidollisesti pelaajamme pärjäävät ketä tahansa vastaan tässä sarjassa, mutta asian siirtäminen käytäntöön ei olekaan aina ihan simppeliä, varsinkin kun tuloskuntomme sakkaa. Se vaatii henkistä lujuutta ja sitä tässä on nyt saatu kasvattaa. Meillä on kuitenkin paljon pelejä vielä jäljellä ja luja usko on pelaajiimme, että täältä noustaan. Elämässä pitää valitettavasti kokea myös vastoinkäymisiä, jotta oppii nauttimaan enemmän niistä onnistumisista ja löytämään keinot nousta sieltä aallonpohjasta. Enkä tarkoita tällä pelkästään futis-, vaan myös elämän pelikenttiäkin."
TI 11.8. klo 18.30 RoPS vs KuPS/Akatemia klo 18.30 Rovaniemen Keskuskentällä.
Kotoisella Keskuskentän Väre Areenalla Akatemia pelaa seuraavan kerran SU 16.8. klo 16.00 ja tuolloin kylään saapuu PKKU Keravalta.
Akatemian mukana myötä- ja vastamäessä; joupet.com / Kuopion Korttipiste Oy
BANZAI!!!
RoPS niukasti parempi!!
Akatemia joutui lähtemään tappion karvas kalkki mukanaan pitkälle kotimatkalleen Rovaniemen Keskuskentällä pelatun Ykkösen ottelun jälkeen. Ottelua hallinnut ja muutamia todella maukkaita maalipaikkoja luonut vierasjoukkue onnistui maalinteossa vasta aivan ottelun loppuhetkillä, jolloin aika tasoitukseen, tai ohitse menemiseen jäi kovin lyhyeksi.
Ottelun avausjaksolla vieraat veivät peliä jotakuinkin ensimmäiset 44 minuuttia. Kotijoukkue sai omat paikkansa aivan ottelun alussa, jolloin avausminuuttinsa Akatemian paidassa pelannut Erol Erguner hassasi palloa muutaman kerran. Kuitenkin uhrautuva puolustuspelaaminen, sekä Jami Aimolan torjunnat vesittivät Tomas Varhin ja Onni Suutarin lähentelyt. Sen sijaan vieraista pääsi Oumar Balde kokeilemaan Volkan Mutlun takatasku-syötöstä vastapalloon, jonka RoPS-puolustus blokkasi. Toinen tilanne vieraille aukeni puolen tunnin kohdalla, jolloin Pietu Hautakangas ja Balde rytmittivät Kenny Princen läpiajoon. Princen laukauksen eteen yhytti sarjan paras veskari, RoPSn Dylan Barry ja vieraiden maali jäi tulematta. Jakson lopulla tuli vieraiden vastahyökkäykseen lähtiessä ikävä harhasyöttö, josta lähti nopea tilanteenvaihto Akatemian puolustuksen selustaan. Menijänä rynni panssarivaunumainen Suutari, joka runnoi oman puolittaisen karkumatkansa päätteeksi pienestä kolosta 1-0, josta suoraan puoliajan viettoon.
Toiselle puolikkaalle vieraat yrittivät iskeä nopeaa tasoitusta jakson alulle, mutta vieraiden tiivis puolustuslinja piti keltapaidat loitolla. Sen sijaan kotijoukkue iski nopeasti vastaan, jälleen Akatemian puolustuksen selustaan. Tällä erää vietiin Suutarin toimesta helpohkosti puolustajia siten, että mies pääsi laittamaan jalkaansa vapaaksi ja pitkä keskityspallo löysi takatolpalla päivystäneen Tomas Varhin, jonka pusku painui vieraiden verkon perukoille, 2-0 56 min. Vieraat eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan pyrkivät luomaan maalipaikkoja ja pääsipä Balde kokeilemaan Arsene Basemen tarjoilusta, mutta laukaus osui tolppaan, sekä Eemil Tannisen vastapallolaukauksen eteen ehätti etukulmasta Barry. Näin ollen vieraiden kavennus tuli vasta Huttusen sitkeän prässipelin tuloksena, jossa Barry aikaili pallonsa kanssa. Huttusella oli helppo työ putata pallo tyhjään RoPSverkon perukoille.
Ottelun lisäajalla vieraat myllyttivät väkisin painetta kotijoukkueen kenttäpäätyyn ja kulmapotkutkin menivät vieraille 0-8 muiden tilastojen lisäksi. Kotijoukkue oli kuitenkin etevin tärkeimmässä, eli maalin teossa. Hieman pärränpärinää toi kyseenalaisesti viheltämättä jätetty pilkku, jossa Tanninen pistettiin kentän pintaan. Tilanne oli sellainen, josta sellaisen olisi voinut yhtä hyvin viheltääkin, mutta ei tänään.
Juho Neuvonen oli ottelun jälkeen ihmeissään; "Tämä peli oli kuin minielokuva pelikaudestamme. Pelasimme todella hyvää futista, loimme uhkaa ja paljon hyviä maalipaikkoja, mutta tiettyjä voittavia asioita matsista jää tekemättä. Molempien boksien äijämäisyys, sekä päättäväisyys on hieman vaillinaista. Yritämme kyllä todella paljon ja annan täyden tunnustuksen jätkillemme. Tämä on nyt vain sellainen prosessi, joka meidän pitää pystyä selvittämään ja voittamaan se. Moni on saanut ottaa ison stepin tälle kaudelle, joka varmasti tulee kasvamaan korkoa tulevina pelivuosina, sekä elämässä muutoinkin. Selkääntaputtelijoita riittää tunnetusti silloin, kun menestytään ja pelataan mestaruuksista, mutta vaikka meillä on ollut tuloksellisesti haastavaa, niin jätkämme nousevat yhä uudestaan sieltä suon silmäkkeestä. Tällaisilla opeilla ja kyvyillä olen varma, että voittojakin alkaa tulemaan. Arvostan suuresti kaikkia pelaajiamme ja taustojamme; olemme ylpeästi KuPS-JOUKKUE!!!"
Akatemian seuraavat ja viimeiset runkosarjan pelit ovat;
SU 16.8 klo 16.00 KuPS/Akatemia vs PKKU, Keskuskentän Väre Areenalla
PE 21.8 klo 18.30 KPV vs KuPS/Akatemia, Kokkola
LA 29.8 klo 14:00 KuPS/Akatemia vs SalPa, Keskuskentän Väre Areenalla
Akatemian mukana reissussa ja kotimatsien parhaiden pelaajien palkitsejina; joupet.com / Kuopion Kortti-Piste Oy
RoPS; Dylan Barry, Aamos Oinas, Kimi Isometsä(84 min Turkka Katermaa(V)), Onni Suutari(90+5 min Miika Korhonen), Adam Mekki(84 min Jonne Koistinen), Tomas Varhi(72 min Simo Roiha), Rodane Cato(v), Arttu Leppänen, Kornelis Nijgh, Veeti Mäntymäki, Shamiks Mcleod.
Vaihdossa; Tino Korhonen, Topias Listo, Joel Niska,.
KuPS/Akatemia; Jami Aimola, Rasmus Tikkanen(v), Oumar Balde(v), Lenni Paasisalo(66 min Arsene Baseme), Volkan Mutlu(60 min Eemil Tanninen), Paulus Tuomainen(88 min Eeli Kärkkäinen), Pietu Hautakangas(60 min Daniel Huttunen), Veikko Lahtela(66 min Roopert Tahkola), Kenny Prince, Erol Erguner, Niilo Mattila.
Vaihdossa; Luca Sahlman.
RoPS - KuPS/Akatemia 2-1, (1-0).
45+1 min 1-0 Onni Suutari
56 min 2-0 Tomas Varhi
88 min 2-1 Daniel Huttunen