13
SYY
16.00
KuPS Akatemia M1, Ykkönen

OLS - KuPS I   4 - 2

Oulu, Castren TN

Akatemian miesten yläloppusarja alkaa Oulussa

Kauden osatavoitteeseensa päässyt Akatemian miesten joukkue aloittaa yläloppusarjansa OLSia vastaan lauantaina 13.9. Viime kausina kanarialinnuille OLS on ollut ylitsepääsemätön este, joten todella mielenkiintoisen haasteen joukkue saa heti alkajaisiksi vastaansa. Joukkueiden runkosarja päättyi hieman eri tyylisin lopputuloksin, sillä pitkään kärjessä tai sen tuntumassa ollut OLS on taipunut viiden pisteen päähän sarjaa johtavasta MP:stä. Toki sarjasijoitus on vielä 2, mutta OLSin viiden edellisen pelin saldona on yksi voitto nimenomaan Akatemiaa vastaan 6.8 ja tuolloin lukemat olivat tylyt 5-0. Sen lisäksi OLSilla on kaksi tasapeliä (MP 2-2 ja FC Inter/2 1-1) ja kaksi tappiota (Atlantis 3-2 ja TamU 1-3). Maalintekovoimaa joukkueesta löytyy ykköstykkien Eemeli Raittisen (14 maalia) ja Onni Suutarin (12 maalia) muodossa. Etenkin Raittinen on kurittanut maaleillaan ja syötöillään keltapaitoja viime kausien jokaisessa kohtaamisessa. Piste-ero joukkueilla on ennen ottelua lähtiessä vaivainen yksi piste ja sijoilla 2-6 olevat joukkueet löytyvät kolmen pisteen sisällä.

Akatemia päätti runkosarjansa mukavalla saldolla, viiden edellisen pelin saldona oli kolme voittoa (FC Inter/2 3-1, TamU 1-2, RoPS 0-3), yksi tasapeli (EPS 1-1), sekä yksi tappio (OLS 5-0). OLS- ja sitä edeltänyt MP-kylvetys (1-6) olivat keltapaidoille henkisesti kovia paikkoja. Joukkue on kuitenkin kasannut itsensä loistavasti ja runkosarjan mainio vire kantoi ylempään loppusarjaan. Lopulta sarjasijoitus oli 4. vaikkakin viimeisessä EPS-pelissä olisi ollut hieman paremmalla onnella saumat voittoonkin. Tosin, EPS pelasi todella vahvan ottelun, joten tappiokaan ei siinä pelissä jäänyt kauas. Yläloppusarja-paikka on hieno suoritus tähän saakka nuorelle joukkueelle, mutta nyt mitataan nuoren joukkueen venymiskyky syksyn peleissä. Maalintekovastuu on jakaantunut useammalle pelaajalle ja kärkipaikka on vaihtunut pelistä toiseen. Tällä erää sisäistä ykköstilaa pitää hallussaan Eemeli Puolitaival (7 maalia), jota tukevat hienosti 6 maalin Oumar Balde & Eero Ylönen.

Juho Neuvonen lähtee selkein ajatuksin loppukauden peleihin; "Aivan upea tilanne, josta kiitokset kuuluvat toimivalle toimistolle, staffille, sekä tietysti pelaajistollemme. Olemme saaneet pidettyä laadukkaan arjen treeneissämme ja sitä kautta kilpailutilanne joukkueessamme on hyvä. Ilmaisia pelipaikkoja ei ole jaossa kenellekään, vaan se pitää ehdottomasti ottaa ja ansaita itselleen. Viidennes pelikautta jäljellä, eli 15 pistettä. Emme todellakaan lähde testaamaan tai kokeilemaan asioita, vaan tekemään tulosta. Meidän pitää saada edelleenkin nostettua tekemisemme tasoa, joten olisi arvojemme vastaista tehdä ensin lujaa duunia runkosarjassa ja lähteä neppailemaan tosi peleissä. Kyllä pelaajammekin haluavat menestyä joukkueensa ja yksilöinä ja mikäs onkaan makeampi paikka kuin nyt? Alkuun saamme todellisen haasteen, sillä OLS on juottanut meille karvasta kalkkia pelistä toiseen, mutta olemme saaneet nyt miettiä muutaman viikon uusia jippoja tähän matsiin. Olemme saaneet "Pakin" kansiosta viime käden tietoa OLS:sta, sekä fysiikkagurumme Mikael Pulkkinen on pistänyt pojat tehokuurille pelitauon aikana. Kyllä ne lihakset sieltä alkavat kasvamaan, joilla alamme pärjäämään Raittisia yms. kumppaneita vastaan. Menomatkalle on kasslerit jo pistetty tilaukseen!"

Akatemia aloittaa ylemmän jatkosarjansa kahdella vieraspelillä, jonka jälkeen joukkue pelaa kotipelinsä LA SU 28.9 klo 16 TamUa ja LA 4.10 klo 16 MPtä vastaan Keskuskentän Väre Areenalla.

Akatemian loppukauden pelejä voit seurata myös Savon Sanomien verkkosivujen kautta.

LA 13.9 klo 16.00 OLS vs KuPS/Akatemia, Castrenin tekonurmella.

BANZAI!

Akatemialle pisteetön Oulun reissu

Akatemian miehet lähtivät ylemmän loppusarjan avauspeliinsä Ouluun revanssimielellä, sillä ottelua isännöinyt OLS on ollut keltapaidoille ylitsepääsemätön este viime kausien aikana. Tänäänkin ottelun alkutahdit löi kotijoukkue OLS. Sinipaidat siirtyivät turvallisen tuntuisesti 2-0 johtoon, kun ottelu oli vanhentunut vajaat parikymmentä minuuttia. Tällä erää vieraat eivät maaleista lannistuneet, vaan joukkue nousi väkisin pelissä rinnalle hurjan taistelun siivittämänä. Alkuun Eemeli Kauppinen kavensi 2-1 keskikentällä peliä luoneen Roopert Tahkolan oivalluksesta pelikellon näyttäessä 24 min. Ja tästä viitisen minuuttia myöhemmin Eero Ylösen tasoitus oli tosiasia, 2-2 31 min. Ylösen maaliin esityön teki lujasti töitä laidallaan paiskinut Eemil Tanninen.

Vieraiden puolustuspelaaminen ei kuitenkaan ollut tänään sillä tasolla, jolla maalintekokilpailua voitetaan. Ennen taukoa kävi "klassiset", kun Onni Suutari runnoi pelin jälleen kotijoukkueen johtoon, 3-2 43 min. Pääsipä Suutari kokeilemaan toistakin maaliaan ennen puoliaikaa, mutta Akatemian parhaimmistoon jälleen kerran kuulunut maalivahti Miilo Pitkänen näytti suuruutensa tekemällä Suutarin pilkusta nimensä veroisen, tuloksettoman. Näissä lukemissa puoliajan viettoon.

Vieraiden osalta puoliaika ei mennyt täysin sovitusti, sillä muutama minuutti oli ennätetty toista jaksoa pelata, jolloin Raittinen tekaisi illan toisen maalinsa rangaistuspotkusta vieden OLSn 4-2 johtoon, 49 min. Tämän jälkeen ei kokeneempi kotijoukkue päästänyt vieraitaan enää mukaan otteluun, vaikkakin keltapaidat sinnikkäästi matsin loppuun saakka kavennusta hakivatkin. Merkille pantavaa oli vieraiden nuoren lahjakkuuden, Roopert Tahkolan Ykkösen debyytti. Nuorukainen pärjäsi pelin vauhdissa ja vaateissa hyvin. Maalisyöttö Kauppisen maaliin näytti hyvin, miten hyvin nuorukainen lukee ja näkee peliä. Fyysisyydessä, kuten nuorilla pelaajilla yleensäkin, keltapaidat antoivat tasoitusta kaksinkamppailutilanteissa, joiden johdosta OLS pääsi myllyttämään hyökkäyksiään Akatemian puolustukseen. Näiden puolustamisessa Akatemialla on petrattavaa tulevissa peleissään.

Juho Neuvonen Akatemian valmennuksesta antoi pelaajilleen puhtaat paperit; "OLS oli parempi, mutta teimme ottelusta hyvätasoisen matsin ja annoimme hienon vastuksen. Kaverilla on useampi pelaaja pelannut näitä ja kovempia pelejä lukuisien kausien ajan, meillä niitä on vain kourallinen. Kokemusta ei tule kuin kokemalla ja pelaamalla näitä matseja. Periksiantamattomuutta ja lujaa halua treenata, niin olemme vahvempia ja kypsempiä ottamaan pisteet tällaisistakin peleistä. Tahkola tuli hyvin peliin sisään ja kaveri onnistui mainiosti. Nyt vain uutta matoa koukkuun ja katse ylöspäin. Huomenna lepopäivä, sitten aloitetaan valmistautuminen JJK-matsiin, siitä on tulossa mielenkiintoinen mittelö. Molemmat haluavat voittaa juuri SEN PELIN ja sellainen asenne siihen matsiin pitää meidänkin saada."

Akatemian jatkosarjasta seuraava ottelu on PE 19.9 klo 19.00 JJKta vastaan Viitaniemen tekonurmella. Keltapaidat jatkavat kotona kahdella pelillä; SU 28.9 klo 16.00 TamUa ja LA 4.10 klo 16.00 MPtä vastaan.

Tervetuloa kannustamaan Akatemia voittoihin!!!

OLS; Niklas Schulz, Otso-Pekka Parkkila(68 min Santtu Seppänen), Eemil Merikanto, Eetu Saarela(v), Matias Babb(68 min Arttu Aapajärvi), Jesse Korhonen(v), Macar Ajoung(v), Eemeli Raittinen, Onni Suutari(86 min Momodou Fadera), Kalifa Jatta(v)(86 min Omar Sonko), Joel Omotayo.

Vaihdossa; Miro Fyrsten, Alex Tolra, Joel Lotvonen, Aleksi Räisänen.

KuPS/Akatemia; Miilo Pitkänen, Eemeli Kauppinen(v), Leevi Kohonen(v)(79 min Joni Kivijärvi), Eemil Räsänen, Rasmus Tikkanen(60 min Niilo Mattila), Roopert Tahkola(60 min Roope Salo), Oumar Balde, Eemil Tanninen(60 min Arsene Baseme), Eemeli Puolitaival, Eero Ylönen(v)(84 min Antoine Lemaire), Mohamad Alsheikh.

Vaihdossa; Juho Saarelainen, Daniel Huttunen.

OLS - KuPS/Akatemia 4-2, (3-2).

15 min 1-0 Eemeli Raittinen

18 min 2-0 Kalifa Jatta

24 min 2-1 Eemeli Kauppinen (Roopert Tahkola)

31 min 2-2 Eero Ylönen (Eemil Tanninen)

43 min 3-2 Onni Suutari

49 min 4-2 Raittinen rp.


Tilastot
OLS

4 - 2

(3-2)
15'MaaliRaittinen Eemeli
18'MaaliJatta Kalifa
24'MaaliKauppinen Eemeli
43'MaaliSuutari Onni
49'MaaliRaittinen Eemeli

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kuopion Palloseura ry
Aulis Rytkösen Katu 1, 70620 Kuopio 
Y-tunnus: 0281218-4

Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai