KuPS C15 Tulppa irti Puolen Suomen liigassa
Julkaistu: 05.05.2019 00.00

KuPS C15 Tulppa irti Puolen Suomen liigassa

Takatalven voimakkaan hipaisun takia Puolen Suomen Liigan pohjoisin joukkue Santa Claus/RoPS Yj. kohdattiin sisätiloissa Ounashallissa. Ottelusta muodostuikin oikea "turpasauna", mutta KuPS:n kannalta oikeaan suuntaan.

Puolen Suomen Liigan aloitus on ollut KuPS C15 -joukkueelta hieman tahmea. Kolmessa ensimmäisessä pelissä on hankittu kolme pistettä, mikä ei vielä viime kausien voittajalle ole hyvä tilanne. Samalla ottelumäärällä Itä-Suomen rakas kilpailija Jippo on saavuttanut kaksi voittoa ja tasurin, eli yhteensä seitsämän pistettä. Nyt taistellaan pääsystä aurinkoon, eli viiden parhaan joukkoon liigassa, koska siten saavutettaisiin paikka Kai Pahlman -turnaukseen kesällä. Panokset ovat siis kovat. Liigassa pelataan yhdeksän ottelua, joten laskennallisesti vähintään neljä voittoa ja hajapisteitä tai mieluummin viisi voittoa olisi saavutettava turnauspaikkaa ajatellen. KuPS oli siten ottelun aattona tilanteessa, että tuloskurssi pitäisi saada kääntymään. Tosin edellinen ottelu oli juuri edellisenä päivänä käyty sarjan kovaa vastustajaa Tervarit/Ajax -yhteisjoukkuetta vastaan, siinä kyllä nousujohteisesti. Ottelu Santa Claus/RoPS:aa vastaan käynnistyi melko erikoisesti. KuPS takoi heti ottelun alkuminuuteille kaksi maalia, ja vastustaja yhden. Tämän jälkeen KuPS takoi erään vielä neljä maalia ja vastustaja kaksi. Puoliajalla tilanteessa 3-6 KuPS:lle. Toisessa erässä maalinteko hieman seestyi, mutta KuPS kuitenkin kaunisteli tulokseksi vielä 3-7 voiton. Maalintekijöinä Niko 2, Niklas 2, Aleksi 2 ja Sisu 1. Yksi maali taisi näistä muuttua kirjanpitoon vielä vastustajan omaksi maaliksi. KuPS osoitti ottelussa, että potentiaalia löytyy, kun se saadaan vaan esille. Yhdellä voitolla sarjassa ei vielä nousta vesirajan yläpuolelle, mutta suunta on ehdottoman oikea. Voitosta kelpaa kuitenkin nauttia, ja erityisesti siitä, että pallo on saatu oikeaan osoitteeseen, vastustajan maaliverkkoon.

Toimittajana Pekka Kortelainen

Seuran uusimmat

               Kuopion Palloseura ry
               Kaartokatu 6, 70620 Kuopio 
               Y-tunnus: 0281218-4

               Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai