KuPS C14 Maalikarkelot
Julkaistu: 10.09.2018 00.00

KuPS C14 Maalikarkelot

KuPS C14 matkasi 8.9.2018 Puolen Suomen Liigan vierasotteluissa Pietarsaareen FF Jaron vieraaksi. Samalla reissulla kohdattiin myös liigan syyskierrokselle noussut Tervarit. Käynnistä muodostui KuPS:lle melkoinen maalijuhla.

Pohjanmaan rannikon turneella KuPS:n poikien valmennuksesta vastasi päävalmentajan ollessa estyneenä nuorempaan valmentajakaartiin lukeutuva Henri Jäderholm, tuttavallisemmin Jäde. Armoitettu pelimies, mutta myös nouseva tähti valmentajan tehtävissä. Jädellä oli mietittävänä, kuinka liigan "parempaan puoliskoon" kuuluva Jaro ja aikaisemmissa kohtaamisissa kovaksi vastustajaksi todettu Tervarit pystytään kukistamaan. KuPS:n pukuhuoneessa raikui ennen pelejä Banzai -laulu, joten jotakin erikoista oli luvassa. Päivän ensimmäisessä ottelussa KuPS kohtasi Jaron. Aloituskentälliseen oli tehty tällä kertaa pieniä viilauksia. Haastejoukkueesta paluun tehnyt, ja hyvään pelitunnelmaan päässyt Severi Kaverinen vastasi hyökkäyksestä Roope Savolaisen kanssa. Laituri Veikka Kortelainen paikkasi puolustusta toisena pakkina, vaikkakin ns. "nousemisluvalla". Teemana oli myös pelaajien kierrätys vaihtopenkiltä, jotta peli pysyy tuoreena ja pojat saavat pelata. Ensimmäinen erä ja toisen erän alku oli melkoista tulitusta KuPS:lta. Roope Savolainen 0-1, Manu Kemppainen 0-2, Jaro kaventaa 1-2, Arttu Nousiainen 1-3, Roope Savolainen 1-4, Severi Kaverinen 1-5, Manu Simonen 1-6. Tämän jälkeen keltamusta tuudittautui voiton tunnelmiin. Jaro osoittautui kovaksi vastaiskujoukkueeksi. KuPS:n prässi pehmeni ja pakka jäi hieman väljäksi. Jaro löysi paikkansa ja pitkillä avauksilla puolustuslinjan taakse pystyttiin vapauttamaan nopeat kärjet. Jaron Albin Björkskog niittasi kuuteentoista minuuttiin kolme maalia. Maalirikas ottelu, mutta onneksi KuPS oli rikkaampi ja vei voiton 4-6.

Päivä toisen pelin kuviot olivat hieman erilaiset. Vastassa oli KuPS C14 haasteen Puolen Suomen Liigasta pudottanut Tervarit. Ilmassa leijaili pientä revanssin tuntua seuraveljien puolesta. KuPS:n edellisessä pelissä vapautunut hyökkäyspeli jatkui esimerkillisen vahvana. Nyt oli tavoitteena tuulettaa vastustajan maaliverkko perinpohjaisesti. Ensimmäisellä puoliajalla KuPS takoi jo kuusi maalia. Into kiihtyi vielä toiselle puoliajalle ja vastustajan maalipuiden väliin ladottiin vielä seitsemän maalia lisää. Niko Adolfsson 4 maalia, Severi Kaverinen 3 maalia, Roope Savolainen 2 maalia, Manu Kemppainen 1 maali, Veikka Kortelainen 1 maali, Manu Simonen 1 maalia ja Lauri Miilunpohja 1 maali. Lopputulos 2-13 KuPS:lle. Henri Jäderholm analysoi maalirikasta rannikkokiertuetta erityisesti onnistuneena hyökkäyspelinä ja toimivana joukkuepelinä. Hieman hitaammat vastustajat mahdollistivat KuPS:lle jäsentyneen pelinrakentelun, tosin Jaron virkeä hyökkäyspeli osoitti, että vastustajakin pääsee vapaana yllättämään. Nuorelle valmentajalle peleistä kuitenkin sulka hattuun, ja pojille erityisesti onnittelut.

Toimittajana Pekka Kortelainen

Seuran uusimmat

               Kuopion Palloseura ry
               Kaartokatu 6, 70620 Kuopio 
               Y-tunnus: 0281218-4

               Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai