Laitetaan stoppi tartunnoille!
SeuraJulkaistu: 27.03.2020 00.00

Laitetaan stoppi tartunnoille!

Hyvät KuPS -perheet,

Kuten monissa yhteyksissä on todettu, koronavirus on vakava paikka meille kaikille, koko yhteiskunnalle. Riski tartunnan saamiselle on kohonnut nyt myös Pohjois-Savossa.

Poikkeustilan aikana pyydämme kaikkia perheitä noudattamaan valtiojohdon antamia ja Kuopion kaupungin ohjeistuksia koronavirustilanteeseen liittyen. Kannustamme kuitenkin liikkumaan ja harjoittelemaan – erilaiset olosuhteet luovat myös uusia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen. Omatoimisessa harjoittelussa on maltettava välttää lähikontaktia ja ryhmäkokoontumisia, sillä tärkeintä tällä hetkellä on niin oman kuin kanssaihmisten terveys/hyvinvointi. Kuten Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande on todennut ”Pelaamme nyt yhdessä meidän jokaisen hyvinvoinnin puolesta”

Toimintaohjeet koronavirusepidemian hidastamiseksi:

Noudata Suomen hallituksen ohjeistuksia
Noudata THL:n ohjeita
Kunnioita kenttäkohtaisia ohjeistuksia:
Kuopion kaupunki on sulkenut kaikki sisä- ja ulkoliikuntapaikat sekä koulutilat yleisöltä 17.4.2020 asti.

Pysy kotona, rajaa perheen ulkopuoliset kontaktit minimiin. Näin hidastat epidemian leviämistä.
Vältä ihmisjoukkoja ja tungoksia ja pidä vähintään metrin etäisyys kanssaihmisiin (Lähde: THL)
Kun liikut, huomioi turvavälit muihin liikkujiin ja kunnioita viranomaisten ohjeita

Omatoimisessa harjoittelussa tulee noudattaa Suomen hallituksen ja THL:n asettamia linjauksia
Älä harjoittele ryhmissä perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa.
Harjoittele vain terveenä. Älä harjoittele, jos sinulla on flunssan oireita.

Jokainen voi omalla toiminnallaan hidastaa koronaviruksen leviämistä.

Jos epäilet covid-19-tartuntaa, toimi THL:n ohjeiden mukaan

LAITETAAN STOPPI TARTUNNOILLE – NOUDATETAAN ANNETTUJA OHJEITA – VOITETAAN KORONA YHDESSÄ

Voimia kaikille perheille poikkeustilanteeseen.

Terveisin

Eija Vähälä
KuPS ry:n puheenjohtaja

KuPS ry:n hallitus

Jari Koistinen
KuPS ry:n toiminnanjohtaja

               Kuopion Palloseura ry
               Kaartokatu 6, 70620 Kuopio 
               Y-tunnus: 0281218-4

               Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai