Helteinen kahden ottelun kesäviikko päätetään sunnuntaina kotoisella Keskuskentällä, jonne vieraaksi saapuu KPV Kokkolasta. Kauteen lähdettäessä selkeänä ykkössuosikkina nousijaksi ollut KPV on ollut kauden aikana pahasti alisuorittaja. Joukkueen nimekäs rosteri pysyi viime kaudesta pitkälti samana ja viime kaudella joukkue oli todella lähellä nousua Ykkösliigaan johtaen jo kauden päätösottelua Klubi 04 vastaan 1-0 kotikentällään. Kuitenkin nuori Klubi-nippu tuli takaa ohitse ottaen 1-2 vierasvoiton ja vieden suoran nousupaikan KPVn nenän edestä. Lopulta karsinnoissa KäPa oli sitten KPVtä vahvempi ja himoittu nousu jäi saamatta. Kuluva kausi on ollut vierailla ailahteleva, kun vahva alkukausi on vaihtunut vaihteikkaaseen keskikesään, jossa tulokset ovat vaihtuneet liikennevalojen tapaan.
Viiden edellisen pelin saldona KPVllä on kaksi voittoa (FC Jazz 3-1, TamU 1-0), yksi tasapeli (OLS 1-1), sekä kaksi tappiota (FC Inter/2 7-1, pkku 3-1). Maalintekovoimaa ja -uhkaa joukkueesta löytyy, siitä pitävät huolen kärkimiehet, 7 osuman Wegye Wegye ja 4 osuman Ricardo Cardoso, 3 kertaa osuneita ovat Jacob Adebanjo sekä Agostinho Chipesse. Kevään ottelussa Kokkolassa olivat vihreäpaidat niukasti 1-0 parempi Wegyen osumalla. Sarjassa KPV löytyy sijalta 7. ja pisteitä on 18, maalisuhteella 17-26. Maalilla joukkueessa torjuu toista peräkkäistä kauttaan puolalainen Maciej Raniowski. Pelaajisto on monikansallista, joskin joukkueesta löytyy Akatemialle viime kaudelta tuttu mies, Johannes Moilanen.
Akatemia kävi viikolla Jazzin vieraana, jossa tuliaisiksi ei saatu pisteitä, vaikka peli-esitys olikin kanarialinnuilta pirteä. Sarjakärkeen ampaissut Jazz antoi vieraille oppitunnin voittavasta jalkapalloilusta, joka on hieman ollut ajoittainen perisynti Akatemialla viime- ja kuluvalla kaudella. Itse kenttäpelissä kanarialinnut ovat tosin olleet selkeästi viime kautta paremmin valmiita, mutta ajoittaiset uinahdukset molemmissa bokseissa ovat vieneet mahdollisuudet lisäpisteisiin. Kuitenkin kehitysprosesseja ei oi määräänsä enempää nopeuttaa ja oppi tulee parhaiten omien kantapäiden kautta. Valmennuksen Juho Neuvonen kertoo kuitenkin olevansa tyytyväinen pelaajistoonsa; "Olemme suoriutuneet ja kehittyneet huimasti viime kaudesta. Tämä on ajoittain kaksiteräinen miekka ja aika uhkaa loppua kesken, kun käymme lävitse pelissä opeteltavia asioita, sekä myös pelitavallisia aiheita, joilla osaamme lähestyä tilanteita tarpeeksi pragmaattisesti. Välillä yksinkertaisuus ja tapa pelata simppelisti on rutkasti parempi ratkaisu, kuin viedä peliä yleisen pelitapamme mukaisesti. Lopulta, näissä peleissä lähtökohtaisesti pitää oppia voittamaan pelejä hieman yksinkertaisemmallakin pelaamisella, vaikka se ei aina niin hienolta näyttäisikään. Jazz-peli oli meiltä hieno esitys ja sen jatkeeksi on hyvä rakentaa peliämme sunnuntaille. Toki, jokainen ottelu on oma tarinansa, eikä mikään hyvä vire tule automaattisesti."
Akatemian viiden edellisen pelin saldona on yksi voitto (EPS 0-3), yksi tasapeli (RoPS 1-1), sekä kolme tappiota (FC Jazz 2-1, PKKU 0-1, JJK 2-1). Maalintekovoima joukkueessa on jakaantunut monia muita joukkueita tasaisemmin, joista ottelusta korttitilin täyttymisen vuoksi oleva Eero Ylönen on tehokkain (4 osumaa). 3 maalia on tekaissut Oumar Balde ja 2 maalin maalareita ovat kuusikko Mohamad Alsheikh, Arsene Baseme, Niilo Mattila, Eemeli Puolitaival, Lauri Sahimaa sekä Eemil Tanninen. Sarjasijoitus Akatemialla on 9. 17 pisteellä, maalisuhteella 24-25. Otteluja on vielä rutkasti jäljellä, kun runkosarjaa on 8 ottelua, jonka jälkeen edessä ovat joko ylemmän- tai alemman loppusarjan pelit (5 ottelua), joten paljon on pisteitä vielä jaossa.
Futis on parasta paikan päällä, mutta jos jostain syystä et pääse peliä katsomaan, niin kuvausryhmä Livekset kuvaa ottelun laadukkaasti ja peli näkyy Savon Sanomien verkkosivujen kautta; https://www.savonsanomat.fi/urheilu/8597715
SU 20.7 klo 17.00 KuPS/Akatemia vs KPV Keskuskentän Väre Areenalla.
BANZAI!
79' | Maali | Puolitaival Eemeli |