1
ELO
19.00
KuPS Akatemia M1, Ykkönen

KuPS I - MP  1 - 6

Kuopio, Väre Areena TN

MP saapuu Akatemian vieraaksi perjantaina

Perjantaina hellitään savolaisia jalkapallojännäreitä, kun vuosien tauon jälkeen nähdään Keskuskentän Väre Areenalla todellinen savolaisen futiksen klassikko, jossa KuPS isännöi Mikkelin Palloilijoita. Tällä erää keltamustilla ei kuitenkaan ole estradilla pääsarjajoukkuettaan, vaan kyseessä on Ykkösen tiukka taisto, jossa KuPSlla on jalkeilla Akatemia-joukkueensa. Viime vuosina Akatemian paitaa ovat kantaneet Matias Siltasen ja Otto Ruopin kaltaisia nuorukaisia, joiden urapolut ovat johtaneet jo isommille kentille. Nykyiselläänkin joukkueen rosteri on varsin laadukas sekoitus nuoria pelaajia, sekä muutamia jo kahdenkympin ikärajan ylittänyttä kokeneempaa kaartia. Joukkue on iso sulka hattuun vastustajille, joten se on selvää, että MP on tulossa Kuopioon pistesaalis mielessään.

Juho Neuvonen Akatemiasta odottaa tiukkaa ottelua perjantaina; "Aivan upea matsi tulossa! MP on todella laadukas Ykkösen joukkue, joka kellisti meidät kahdesti keväällä viikon kuluessa. Olimme tuolloinkin hyvässä formussa tuloksellisesti, joten kokenut MP osasi iskeä heikkouksiimme. Sieltä löytyy kokeneita ja taitavia yksilöitä, joiden kanssa meidän pitää olla todella hereillä. Molemmat boksit ovat olleet MPn pelaamisen vahvuus, jonka lisäksi sieltä löytyy keskikentältä taitoa luoda ja tuoda peliä maaliamme kohden. Olemme saaneet viime peleisämme tiivistettyä puolustuspelaamistamme, josta oli tulppa irtaallaan pohjasta toukokuun aikana. Se ei ollut kenenkään yksittäisen pelaajan tai pelaamisen syy, vaan vastustajat oppivat tekemään asioita siten, että jouduimme turhiin hankaluuksiin. Viilasimme peliämme ja olemme itsekin muuntaneet otteluihin lähestymistä siten, että meidän pitää saada pelaamisestamme enemmän irti, etenkin tuloksellisesti. Meiltä löytyy todella hyvin taitoa, uskallusta ja laajuutta hyökätä. Siihenkin ripaus huolellisuutta mukaan, niin tehojakin alkaa tulemaan enemmälti taululle saakka."

MPn viiden edellisen pelin saldona on kaksi voittoa (FC Jazz 1-3, PKKU 3-1), kaksi tasapeliä (Inter/2 2-2, EPS 1-1), sekä yksi tappio (RoPS 2-1). Kuntopuntarissa MP sijoittuu Ykkösen kärkikastiin ja sarjasijoituskin on 5. Pisteitä mikkeliläisillä on samaiset 23, mitä Akatemiallakin ja maalisuhde on 24-20. Parhaat maalintekijät ovat olleet Mustapha Coker (8 osumaa), Torfig Abubakar (7 osumaa). Keskikentällä Akatemiaa keväällä kuritti Niila Forsell ja maalilla torjuu myös keltamustaa paitaa kantanut Jonne Uronen. Joukkueen valmennuksesta vastaa kuopiolaisille varsin tuttu, v. 2019 mestarijoukkueen pelaaja Issa Thiaw, joka toimi myös Akatemian miesten valmennuksessa pelaaja-uransa päätyttyä.

Akatemian viiden edellisen pelin saldona on kolme voittoa (EPS 0-3, KPV 1-0, Atlantis 2-4), sekä kaksi tappiota (PKKU 0-1, FC Jazz 2-1). Joukkueen pistemäärä on samainen 23, mitä kahdella muullakin Ykkösen joukkueella. Sarjasijoitus on 6, maalisuhde 29-27. Etevimmät maalintekijät ovat neljän osuman kolmikko Oumari Balde -- Eemeli Puolitaival -- Eero Ylönen. Maalintekovoima joukkueessa on jakaantunut tasaisesti useamman pelaajan harteille, joten MPn on lieneekin turhaa laittaa ketään "päällystakkia" Akatemian pelaajille.

Kevään koitoksissa päädyttiin Urskissa kotijoukkueen 3-0 vierasvoittoon ja reilua viikkoa myöhemmin Suomen Cupissa kävi MP hakemassa jatkopaikan itselleen 1-4 lukemin. Lähtökohdat ovat selkeä etu vieraille, joten haastajina nuori Akatemia-joukkue pääsee peliin lähtemään. Sarjataulukko Ykkösessä on todella tasainen, sillä kärjen OLS (28 pistettä) ja häntäpään Atlantiksen (15 pistettä) välinen ero on todella pieni joukkueiden pelatessa ristiin toisiaan vastaan.

Ottelussa pallohenkilöinä toimivat tenavaliigajoukkue KuPS Kobrat.

Savolaisten Derby osa III PE 1.8 klo 19.00 KuPS/Akatemia vs MP, Keskuskentän Väre Areenalla.

TERVETULOA KANNUSTAMAAN KANARIALINNUT KOTIVOITTOON.

BANZAI!

Ottelun ennakointia Savon Sanomien verkkosivujen kautta. Sieltä löytyy myös linkkiä pelille, jos et pääse paikan päälle sitä katsomaan. Kuvauksen pelistä hoitaa tutusti huipputiimi Livekset; https://www.savonsanomat.fi/urheilu/8719227

Kuopion Palloseura ry
Aulis Rytkösen Katu 1, 70620 Kuopio 
Y-tunnus: 0281218-4

Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai