10
ELO
17.00
KuPS Akatemia M1, Ykkönen

KuPS I - FC Inter 2  3 - 1

Kuopio, Väre Areena TN

FC Inter/2 Akatemian vieraaksi sunnuntaina

Akatemian kahden pelin viikko päätetään sunnuntai-iltana Keskuskentän Väre Areenalla, jonne vieraaksi saapuu uusi tuttavuus, FC Inter/2 Turusta. Interin kakkosjoukkue nousi viime kauden päätteeksi Ykköseen, jossa sen pelikausi on ollut todella vahva. Läpi kauden ylempään loppusarjaan tyrkyllä oleva turkulaisnippu kylvetti savolaisia kevätkierroksella Veritas Stadionillaan peräti 6-1 lukemin, joten suuren haasteen ja kalavelat mielessään keltamustat ovat peliin lähdössä. Inter/2 peleissä on kauden aikana tehty eniten maaleja ja joukkue on osannut maalinteon tärkeän taidon laajalla rintamalla. Ykköstykkinä joukkueella oli Gezim Voca, joka tehtaili 13 otteluun 16 maalia, osuen mm. keväänkin kierroksella Akatemian verkkoon kertaalleen. Vaikka miestä ei ole enää kokoonpanossa nähtykään, on maalintekovastuu jakaantunut sen jälkeen useammalle pelaajalle ja tahtipuikkoa on heilutellut viime kaudella Akatemian paidassa säväyttänyt Kariim Al-Wehliye. "Karitala" on osunut kuluneella kaudella mukavat 8 kertaa. Taustatukea miehelle ovat antaneet Alain Guei (6 osumaa) ja Lauri Hulkkonen (3 osumaa). Maalilla suurinta vastuuta on kantanut 2006 syntynyt Eero Vuorjoki, joka on päässyt viime kaudella debytoimaan Liigassakin 4 ottelun verran. Joukkueen ikärakenne on kuopiolaisten tavoin nuorehko. Joukkueen sarjasijoitus on 3. ja pisteitä on 28, maalisuhteella 47-32. Viiden edellisen ottelun saldona Inter/2:lla on kaksi voittoa (TamU 1-3, EPS 2-1), kaksi tasapeliä (FC Jazz 2-2, PKKU 2-2), sekä yksi tappio (RoPS 3-1).

Viikolla Akatemia reissasi sarjakärjen OLS:n vieraaksi. Loputulemana oli murheelliset 5-0 lukemat, jotka tosin hieman antavat ottelulle väärää vaikutelmaa. Joukkue oli mukavasti pelissä mukana, mutta hieman pari epäselvää tilannetta jäivät pelissä kismittämään sen verran, että nyt on lähdetty kehittelemään täysin uusia keitoksia joukkueen pelaamiseen. Mikael Pulkkinen avasikin joukkuen tilannetta; "Meillä oli oikein avaava keskustelu OLS-pelin jälkeen ja varmastikin löysimme keinoja löytää uudestaan samainen vire, mikä meillä oli kauden alkaessa, sekä jokunen peli sitten. Olemme muuntaneet pelaajien ruokavaliota entistäkin energiapitoisemmaksi, sekä ottaneet treeniohjelmaan kokkauskurssin. Tämä on vapauttanut ilmapiiriä ja Neuvosen äidin keittokirjalle on löytynyt uudestaan käyttöä. Erityisesti Neuvosen himoitsemat kassler-kastikkeet ovat tällä hetkellä nuorison kuuminta hottia, joten mielenkiintoista nähdä, milloin kuka ravintola täällä päin ymmärtää ottaa sen ruuan uudestaan isommalti valikoimaansa. Uskoakseni Jätkäsaaren liepeille sellainen, pelkästään kassler-lihaan erikoistunut paikka ollaan tulossa availemaan syksyn aikana. Sieltä me nyt ahdetaan lisää protskua pojille, jotta saadaan lihaksistoa enemmänkin kasvamaan ja eiköhän syksyllä se ala näkymään kentilläkin, miten Akatemian pelaajia ei enää viskota kenttään. Saamme huomisen peliin kokoonpanomme muutaman fyysisemmän kaverin, jotka ovat joutuneet olemaan armeijan ja loukkaantumisten vuoksi sivussa, mutta heistä tulee olemaan varmasti apua kentällä."

Akatemian peleissä sattuu ja tapahtuu, joukkue löytyy sarrjataulukosta sijalta 9. pisteitä on 23. Maalisuhde joukkueella on 30-38. Kanarialintujen viiden edellisen pelin saldona on kaksi voittoa (KPV 1-0, Atlantis FC 2-4), sekä kolme tappiota (FC Jazz 2-1, MP 1-6, OLS 5-0). Ääritasaisessa sarjassa muutaman pelin voitto- ja tappioputket voivat heilauttaa isostikin sarjataulukkoa. Joukkueen maalintekovoima on jakautunut tasaisesti; 5 maali on tehnyt Oumar Balde ja neljän maalin miehiä ovat Eero Ylönen sekä Eemeli Puolitaival. Joukkueesta sivussa on edellisessä pelissä hieman kyseenalaisesti punaisen kortin saanut Arsene Baseme, joka nyt suorittaa kahden ottelun pelikieltoaan.

KuPS/Akatemia vs FC Inter/2 klo 17.00 Keskuskentän Väre Areenalla!

Ottelussa toimivat pallohenkilöinä P8 pelaajat! Ottelupalkinnot on lahjoittanut Joupet.com

Tervetuloa kannustamaan keltamustat kotivoittoon!

BANZAI


Kuopion Palloseura ry
Aulis Rytkösen Katu 1, 70620 Kuopio 
Y-tunnus: 0281218-4

Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai