D12 Haaste Kultaa  OBC-2017 turnauksessa
Julkaistu: 26.04.2017 00.00

D12 Haaste Kultaa OBC-2017 turnauksessa

Turnausreissu alkoi yllättävissä merkeissä, saimme perjantai-iltana tiedon että turnauksen aikataulut olivat muuttuneet keliolosuhteiden vuoksi. No emme jääneet sitä surkuttelemaan vaan hommasimme uudet ruokailut jne... Matkaan lähdettiin lauantai-aamuna aikaisin MatkaMatiaksen linja-autolla. Poikia reissulla oli mukana 16+2 eli vaihtopelaajia oli riittämiin.

Perille saavuttuamme huomasimme että pelit olivat Huuhkajapuiston tekonurmella jossa ei ollut mitään pukukoppeja eikä saniteettitiloja, no emme jääneet tätä harmittelemaan. Pojat vaihtoivat pelivehkeet linja-autossa. Taktiikkapalaveri pidettiin ulkona.


Taktiikkapalaveri

Ensimmäiseen peliin saimme vastaan Ospa 05:sen jolle aiemmin olimme hävinneet 1-0. Peli oli alusta alkaen yhtä maalia. Peli päättyi Haasteen 0-9 voittoon, ottelun tsempparina palkittiin Aksu. Aksu teki pelissä hattutempun. Toiseen alkusarjan peliin vastaan tuli Haupa 05, josta tiesimme että joukkueella on kovia porukoita. Haupa oli sekajoukkue jossa pelasi myös 03-04 syntyneitä tyttöjä. Peli oli edellisen pelin kopio, peli pyöri alusta alkaen toisessa päässä. Lopputulos Haasteelle 14-0. Tässä vaiheessa ajattelimme että olemme väärässä sarjassa. Päivän viimeiseen peliin vastaan tuli Fc Raahe punainen. Peli oli alkuun täysin meidän hallinnassa. Johdimme puoliajalla 5-0, toisessa erässä pelimme hieman herpaantui ja vastustaja sai tehtyä kaksi vastaiskumaalia, lopputulos Haasteelle 7-2, ottelun tsempparina palkittiin Kalle joka teki 4 maalia.


Illalla majoituimme Oulun Edeniin, pojat kävivät kylpylässä ja söimme iltapalan. Aamuun lähdettiin hyvin nukutun yön jälkeen. Kiirettä ei ollut mihinkään koska välierä pelattiin vasta klo 13. Kävimme aamulenkillä ja venyttelemässä Nallikarin mahtavissa maisemissa jonka jälkeen söimme aamupalan.


Aamujumppaa ja venyttelyt

Välierässä vastaan tulikin ensimmäinen edustusjoukkue, tiesimme että Fc Raahe valkoisen olisi pitänyt pelata kovemmassa sarjassa mutta sinne he eivät olleet mahtuneet. Peli oli alusta alkaen todella tasainen, pojat jännittivät paljon ja virheitä alkoi tulla entistä enemmän. Kahdesta virheestä Raahe pääsikin rankaisemaan ja peli oli 0-2. Saimme ensimmäisen puoliajan lopussa vaparin hyvältä paikalta josta Aatu ei erehtynyt, 1-2! Toiseen erään tulimmekin sitten mahdottomalla vimmalla. Painoimme hyökkäyksiä Raahen maalille, lopulta Aatun pommista maalivahti torjuii eteensä josta Konsta sai laitettua pallon tyhjään maaliin, 2-2. Peliaikaa oli vielä runsaasti jäljellä. Ratkaisumaali lähti Nikin hyvästä avauksesta Aatulle joka jatkoi pallon laitaan syvyyteen juoksevalle Otolle, Otto pelasi tilanteen loppuun asti, pallo lopulta Raahen maaliin, 3-2!! Tärkeä voitto ja Haaste finaaliin.


Finaali pelattiin Castrenin urheilukeskuksessa. Vastaan saimme Vps:n joka oli myös murskaluvuilla edennyt finaaliin. Juuri ennen peliä alkoi lumisade ja tuuli joka vaikeutti pelaamista. Joka tapauksessa saimme hyvän alun ja paremmalla viimeistelyllä pallo olisi ollut Vepsun maalissa. Vepsu kuitenkin pääsi vaarallisiin hyökkäyksiin jotka viimeistään Niki maalilla hoiti. Jouduimme loukkaantumisten takia lähtemään peliin ilman toista veskaria ja keskikenttäpelaajaa. Lopulta Vepsu sai murrettua meidän puolustuslinjan ja pelaaja pääsi nokikkain Nikin kanssa, pallo oli lopulta maalissa 0-1. Tästä kuitenkin sisuunnuimme ja painoimme hyökkäyksiä Vepsun maalille. Lopulta yrittäminen palkittiin ja Joona nosti pallon Vepsun veskarin yli 1-1. Puoliajalle mentiin tasatuloksessa. Toisella puoliajalla saimme pelin hallintaan ja hyvän syöttökuvion lopuksi Aksu pääsi läpi ja laukoi pallon veskarin ohi maaliin, 2-1!! Vepsu sai kumminkin vielä muutaman pahan paikan jotka Niki hoiti tai meidän varmasti pelannut puolustus. Erän lopulla Aatun kaukolaukaus yllätti Vepsun veskarin mutta pallo kimposi ylärimasta ulos. Peli ratkesi viimeistään Vepsun topparin virheeseen, syöttö omalla puolustusalueella suoraan Aatun jalkaan. Aatu ei tästä erehtynyt, hurja pommi ylänurkkaan ohi Vepsun veskarin. 3-1!! Loppu olikin sitten pelailua ja oman maalin puolustamista

.

Turnaus meni kaikinpuolin hyvin, eka päivä maalintekoharjoittelua, toinen totista totta. Maaliero 35-5 ja viisi ottelua joista viisi voittoa. Poikien käytös oli mallikelpoista, pojat kantoivat ylpeänä Kupsin merkkiä rinnassaan. Pojat majoittuivat huoneissa ilman vanhempaa vastuuhenkilöä, huoneiden kapteenit hoitivat porukat ajallaan paikalle, hyvä pojat!! Tästä on hyvä jatkaa treenaamista. Uutta opittiin ja opittuja taitoja käytettiin. Kiitos valmennus!! Matka jatkuu, piirisarja alkaa ja Mikkelin turnaus lähestyy. Treenataan täysillä mutta hymy huulilla, Banzai!!


Seuran uusimmat

               Kuopion Palloseura ry
               Kaartokatu 6, 70620 Kuopio 
               Y-tunnus: 0281218-4

               Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai