F8 Terwaturnauksessa 12.8
Julkaistu: 14.08.2017 00.00

F8 Terwaturnauksessa 12.8

Joukkue vietti elokuisen lauantain Terwaturnauksessa ”pohojosen pääkaupungisa” Oulussa. Matkaan lähdettiin kuitenkin lauantaiaamuna klo 6.30 ”mualiman navalta”. Kakkosaamupala Pulkkilan ABC:llä ja siitähän matka jatkui odottavassa ja hyvässä meiningissä perille asti. Ehkäpä siinä kerittiin luoda hyvät pelistrategiatkin sivussa. Määränpäässä odotti jo Heinäpään nurmi- ja tekonurmikentät savolaisia vieraitaan, tietämättään vielä kuitenkaan kuinka monta maalia joutuvat ”luovuttamaan” Kuopioon. Kupsin pojat olivat jakautuneet, jälleen kerran, runsaan osanottajamäärän vuoksi 3 joukkueeseen, keltaiseen, mustaan ja valkoiseen. Jokaisella joukkueella oli 4 peliä. Osa peleistä pelattiin S- Arina tekonurmihallissa ja osa luonnonnurmella. Liekkö valmennuksen ohjeet matkalla ja ehkä kesälomalla vietetty tauko tehneet jotain sillä pojat pelasivat tosi hyvin. Moni oli mukana tosi kovalla taistelumielellä. Sen enempää tilastotieteilemättä sen kertoo myös maalierokin; 86-15 yhteensä kaikilla meidän joukkueilla. Pelejä oli 12 ja 11 niistä voitettiin. Ei huono. Sää Oulussa oli aika sopiva, ei kuuma eikä kylmäkään, joten helpotti osansa päivän kulkua sekin. Ruokailu lähiostarin ravintolassa pelien välissä antoi energiaa vielä pitkälle. Kotimatkalle lähdettiin noin klo 19 aikoihin ja illallinen syötiin ABC Tupoksella. Loppumatka meni hyvin ja pojat olivat jälleen kerran energisiä ja iloisia. Juttua riitti ja kännyköitäkin sai sitten vähän käyttää. Muutama kaveri poistui välillä hetkeksi unten maille. Perille saavuttiin just vielä saman päivän sisällä. Hyvä reissu!

Ps. Joitakin turnauskuvia tulee taas sitten lisää kun laitan ne koneelle ja käyn läpi.

Seuran uusimmat

               Kuopion Palloseura ry
               Kaartokatu 6, 70620 Kuopio 
               Y-tunnus: 0281218-4

               Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai