Seinäjoen turnaus 2.12
Julkaistu: 05.12.2017 00.00

Seinäjoen turnaus 2.12


Joukkueemme matkusti viikonlopuksi Seinäjoelle, johon paikallinen palloseura SJK oli järjestänyt pienen kuuden seuran -09 ikäluokan turnauksen. Kokoonnuimme perjantaina Kuopiossa Savon Sanomat areenan kabinettiin, jossa nautittiin porukalla ennen lähtöä valmennuksen järjestämä ruokailu. Siitä sitten bussilla kohti Kuortanetta ja Kuortaneen urheiluopistoa, jossa joukkueelle oli varattu hotellimajoitus ja iltabuffetti. Lauantaiaamuna aamupala ja aamutoimet opistolla ja sitten kohti Seinäjokea. Perillä odottikin sitten tapahtuman areenaksi järjestetty tekonurmikenttä paikallisessa kuplahallissa, Wallsport-Areenassa. Meidän KuPSin lisäksi turnaukseen ilmoittautuneet seurat olivat Luja, Karhu, VPS, IK ja järjestäjäseura SJK. Jokainen seura oli jaettu 3 joukkueeseen ja näinollen saatiin sitten kolme erillistä omaa lohkoa, jossa jokainen joukkue pelasi 5 peliä. Lohkojen joukkueitten muodostamisessa oli käytetty myös tietynlaista tämänhetkiseen pelaajien tasoon perustuvaa jakoa, ajatuksella pelien tasaisuudesta. Vitsimielessä voisi sanoa että se ei toiminut millään tavalla, koska KuPS F9:n mitkään joukkueet eivät antaneet tällä kertaa vastustajalle mitään mahdollisuuksia! Joukkueillamme oli yhteensä 15 peliä jotka kaikki voitettiin. Pojat heiluttivat vastustajan verkkoa peräti 101 kertaa ja tusinan verran piti antaa armosta vastustajallekin. Pelien välillä ollut lounas syötiin sitten vieressä olleella oikealla isolla stadionilla ja samalla suoritettiin myös pieni omatoiminen käynti stadionin katsomossa. Pelien jälkeen suoritettiin suihkut ynnämuut ja sitten suunnattiin jo kauan odotettuun pitsapaikkaan kaupungin keskustassa. Maha täynnä oli sitten hyvä lähteä kotia kohti pienen, luvatun herkunostopaikan kautta. Pojilla virtaa riitti taas matkalla ja kotikeskuskentälle saavuttiin iltakymmenen jälkeen.


Teksti ja kuva, TL


































Seuran uusimmat

               Kuopion Palloseura ry
               Kaartokatu 6, 70620 Kuopio 
               Y-tunnus: 0281218-4

               Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai